Kauan se kestikin…

Kaikki hapsutassut toikkaroivat nyt yhteisessä blogissaan osoitteessa http://hapsutassu.wordpress.com!

Talven riemuja

Ulkona on aivan käsittämättömän kaunis sää. Koiratkin innostuivat tänään remuamaan oikein kunnolla.  Olen siskon kanssa alkanut käyttää niitä “salaa” vapaalenkeillä tuossa harjulla (oikeasti siellä ei saisi koiria vapaana pitää, taajamassa kun ollaan…), mutta kun se on niin helppoa vain avata takaovi ja lähteä hihnoitta menemään. Harju kun käytännössä alkaa meidän takapihalta.

Rilla vetää sakin kärjessä pitkillä jaloillaan ja riemuitsee talvisesta säästä. Tosin mistäpä säästä se ei riemuitsisi, pieni borderlollie kun on hymynä joka paikassa joka kellon lyömällä. Ihanimmat hetket vietetään kuitenkin lenkin jälkeen, kun lekotellaan mamman sylissä umpiunessa kuin pienen pieni pentu ainakin.

Kissapotin suurhalli

Melkoisia pakkasia on pidellyt. Ja tottakai heti, kun sitä itse tervehtyy. Tänään ja eilen koirat ovat viihtyneet soffan uumenissa, pihaa edemmäs ei yksikään ole innostunut lähtemään. Heti kun tarpeet on saatu tehtyä, kaikki kolme alkavat sukkuloitumaan yrittäen seisoa ilman jalkoja. Pikkuiset tassut eivät ilmeisesti olekaan niin lämpöiset, kuin olen tähän asti erehtynyt luulemaan.

Paukkuvien pakkasten vuoksi myös treenit oli peruttava tältä päivältä, mikä vähän harmittaa, sillä voipi olla, että ensi kerralla olemme treenipäivänä cavalierien kanssa kilpailemassa. Saapa nähdä sitten lähempänä. Koska treenihinku on kuitenkin kova, äkkäsin yhtäkkiä näin kymmenen vuoden asumisen jälkeen, että tässä talossahan on lämmin kellari/autotalli. Entä sitten? -Siellähän on lämmintä treenitilaa! Puolen tunnin sisällä älynväläyksestä olimmekin jo kellarissa luomassa toimintasuunnitelmaa. Paljon ei tarvinnut miettiä, kun pyörät oli jo kiikutettu syrjään keskilattialta, ja niiden tilalle oli tullut vanha tuttu kontaktilankku ja ikivanha muuttolaatikko, jonka päälle lankun toisen pään nostin. Sain raivattua lankun alapäähän parin metrin verran tilaa ottaa vauhtia, ja näinpä saimme vedetyksi paitsi tavalliset kontaktitreenit, myös ylösmenolla puomille irtoamista takaaleikaten. Aika mahtavaa!

Likalla näytti olevan vielä hyvin mielessä tuo “paina” -käsky, tällä kertaa kiinnitin myös enemmän huomiota oikeaan pysähtymispaikkaan. Aamupäivällä nimittäin katselin kesällä otettua kontaktivideota, mikä sai minut ärsyyntymään. Käskin koiraa aivan liian aikaisin, se jäi liian ylös ja sitä paitsi alkoi jarruttaa jo alastulon yläpäässä… Tämän iltaiset varmistelut antoivat kuitenkin toivoa kontaktienkin suhteen. Kunpa vain ei olisi talvi, että voisi ihan oikeasti keskittyä niihin – osana rataa! Tuolla maneesillakin kun on vain tuo puomi, eikä sitä olla tähän mennessä vielä päästy kokeilemaan kesän jälkeen.

Ai niin, taisin joulun jälkeen unohtaa kertoa täällä myös ehdottomasti yllättävimmästä ja parhaasta joululahjastani ikinä (saadusta siis): ikioma pappani oli nikkaroinut minulle kolme valkoista, kaikki korkeudet omaavaa hyppyestettä! Eikä siinä vielä kaikki, mutta ne ovat myös kokoontaitettavia (poikittain olevan siivekkeen tuen saa käännettyä siivekkeen kanssa yhdensuuntaiseksi, jolloin este menee älyttömän pieneen tilaan)! Kevättä odotellessa… Mielessä kävi jo ostaa siskon luokan myymiä ulkotulia ja alkaa niiden avulla sulattaa pihaa, mutta se varmaan hivelee jo hieman epätoivoisuuden rajoja…

Kuume on nousussa…

…ja ensimmäistä kertaa neljään vuoteen en puhu koirakuumeesta, vaan sen alalajista. Mulla on kauhean korkea tokokuume! Viime yönä näin unta, että osallistuin Rillan kanssa jo agilitykilpailuihin ja niiden jälkeen hetken mielijohteesta vielä ensimmäiseen tokokokeeseen. Unessa tiesin, ettemme osaisi mitään, mutta ajattelin, että olisi mukava mennä kokeilemaan ja saada se elämäni ensimmäinen tokokoe pois alta. Noh, tänään päivällä löysin itseni sitten selailemasta tokon sääntökirjaa ja alokasluokan liikkeiden kertoimia ja pisteitä. Onhan tämä nyt jo aika huolestuttavaa.

Itse olen sairastellut koko alkuloman, joten treenailut ovat jääneet vähemmälle. Ainoa, mitä ollaan tehty, on hihnattomat metsälenkit harjulla, joissa koirat ovat saaneet kahlailla polviin asti yltävässä lumihangessa. Joulunpyhät niin ikään loikoiltiin kotona ja syötiin luita (koirien toimesta siis!).

Tänään, kun elämä alkaa vihdoinkin voittaa, kokeiltiin taas tokoilua – tällä kertaa namipalkalla. Rilla oli tosi hillitty, mutta innokas ja suoritti annetut tehtävät mallikkaasti. Lelun myötä tuleva sähläys oli kokonaan poissa, ja tuntui, että saimme jotakin aikaan. Erityismaininnan ansaitsevat jäävät liikkeet, joissa seisomaan- ja makaamaanjääminen toimivat peräkkäin treenattuinakin molemmat ensimmäisellä käskyllä! Tuhannet kiitokset Miikulle, joka vinkkasi äänensävyeron apukeinoksi – se todella on tepsinyt! Vierelle tultaessa likka meinaa vielä nousta maasta, johon koitetaan nyt kiinnittää huomiota. Muuten kaikki meni todella hienosti!

Rustailin tässä myös minulle ja Rillalle vähän tavoitteita ensi vuodelle…

Agility:
-estevarmuus, varmat kontaktit.
-möllikisojen starttaus, mahd. loppuvuodesta virallisten starttaus.
-pelataan koiran kanssa yhteen hiileen, vuorovaikutus radalla.
Toko:
-möllitokokokeeseen osallistuminen
-viralliseen tokokokeeseen osallistuminen, vähintään yksi ykköstulos (TK1?!)
-satunnaisesti ylempien luokkien liikkeiden treenausta
-viikoittainen treenaus ryhmässä + joku extrakoulutus
Näyttelyt:
-ERI, luokkasijoitus, PN -sijoitus?!
-toiset handlerit vievät niin kauan kuin mahdollista
-minä harjoittelen handlausta mätsäreissä
Rallytoko:
-ainakin yhdet kisat ja yksi sijoitus

Siinäpä noita kerrakseen, saapa nähdä pääsemmekö edes puoliväliin noita!

Siipirikko lumihirviö

On taas mukamas pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa melkein viikon takaisista agiliitelyistä. Se vaan on niin hankala, kun ne treenit loppuvat vasta kasilta, ettei enää illalla jaksa kirjoittaa – ja melkein se olisi silloin tehtävä, ettei käy näin. Nyt kuitenkin lyhyt yhteenveto.

Meillä oli Fannyn suunnittelema rata, jossa oli jos jonkinlaista solmua ja mutkaa – erittäin hyvää treeniä siis. Päätin tällä kertaa kokeilla suoraan maksikorkeuksilla, mutta alitteluiksihan se meni. Päivän kohokohta oli kuitenkin kyseisen ongelman syyn selviäminen: Heidi arvioi, että kun iloisella (Saran kanssa tarpeellisella) kimitykselläni osoitan Rillalle minne sen pitää mennä, se haluaa mennä sinne niin lujaa, ettei “ehdi” hypätä. Heti tiheän askelluksen ja lärpättämisen jätettyäni Rilla sai aikaa hypätä ja keskittyä – ja hypyt todella onnistuivat. Paikoin meno oli taas todella hienoa. Erityiskiitokset siis Heidille, joka tämän syyn hoksasi! Nyt pitäisi vaan oppia vaihtamaan omaa virettä riippuen ohjattavasta koirasta, sehän se tässä taitaa se vaikein pala ollakin.

Lopuksi vedimme vielä ympyrän muotoisen vauhtiradan hypyillä, jolloin jälleen saatiin kivan monta oikein suoritettua maksihyppyä peräjälkeen. Odotankin jo innolla uuden vuoden jälkeisiä treenejä, että pääsisi taas vahvistamaan noita opittuja juttuja.

Jouluaatto on siis ylihuomenna, ja kotona on kiireistä ja laiskaa aikaa. Kiireistä heti kun vanhemmat tulevat töistä ja laiskaa sen aikaa, kun voimme hetken olla ei-käskynalaisia. Lunta on tullut tolkuttomasti ja itsellä olisi hirmuinen hinku päästä koirien kanssa pitkälle vapaalenkille, mutta epäonneksemme Rilla on saanut taas kolhittua itsensä. Menneellä viikolla kävimme leikkimässä tuossa kotikentällä siskon ja koko lauman kanssa, ja sisääntultuamme huomasin, että Rillan tassu on aivan veressä. Sitä hieman tutkittuani tajusin oikean etutassun “kannusanturan” olevan kokonaan repeytynyt niin, että ylin kerros oli kokonaan irronnut. Tassu oli aivan verinahalla vain, mutta lääkäriin emme ole sitä vielä tähänkään päivään mennessä kiikuttaneet (juuri edellisenä päivänä kävimme Porvoossa Avecissa Saran rokotuksilla…!). Likka antaa niin hirmuisen kiltisti sitä tassua puleerata ja putsata, ja päivittäisellä putsauksella ja uudelleensidonnalla se onkin alkanut jo parantua vähäsen. Antura märkii jonkin verran, muttei näytä kuitenkaan pahemmin tulehtuneelta. Ihmettelen vain minne ihmeeseen ne nahkarepaleet ovat jääneet, kun eihän kyseinen osa käpälää edes osu maahan tavallisessa liikkeessä! Symppislikka on kuitenkin niin sopeva tötsänsä kanssa, ettei tuo ole ainakaan neitiä itseä yhtään haitannut. Ulkoa kun tullaan sisään, niin Rilla oikein syöksyy päinensä tötteröön, joten mikäs siinä. Varovaiset vilkutukset kaikille joulupukin odottajille!

Maitopurkkimysteeri

Eilen meillä oli tällainen pieni ongelma…

Kyllähän tämä likka taas näytti viisautensa. Vai kenties soveltuvuutensa sirkukseen? Miten vain, mulla oli kyllä pokassa pitelemistä tuon purkin viimein tyhjentyessä.

Kaukoviisautta

Rillalla on ollut tylsä viikko. En ole yksinkertaisesti tehnyt sen kanssa yhtään mitään. Jotenkin ei vain ole saanut aikaiseksi. Ainut mitä ollaan treenattu ovat kaukokäskyt, joissa olen vihdoin ottanut istu-maahan -välin lisäksi maahan-seiso -siirtymän. Tällä hetkellä alku näyttää todella hyvältä, että sikäli ihan positiivisin mielin tässä ollaan, kuten aina.

Torstaina olin kipeänä, ja patistin itseni uusimaan vähän kotisivujen ulkoasua talvisempaan suuntaan. Samalla blogitkin saivat uuden ilmeen, vaikka henkilökohtaisesti pidin kyllä enemmän edellisestä mallista. Muttei kai sitä voi syysväreissä hiihdellä talven läpi… Antakaahan tulla palautetta!

Huomenna tylsyys niin ikään jatkuu mamman lähtiessä Messariin kiertelemään ja jättäessään koirat kotiin ruikuttamaan. Mutta sunnuntaina otetaankin sitten koko viikko takaisin, kun on taas agilitytreenien aika. Katselin jo tulevaa treenirataamme, ja on ihanaa, miten haasteellisia ne ovat heti alusta alkaen. Siinä pääsee erinomaisesti harjoittelemaan ohjaustekniikkaa ja tuon sähikäisen nopeuden hallintaa. Täytyykin muistaa kokeilla uutena juttuna backlappiä ja kerrata vähän niistoa nyt, kun saimme bortsu Soodan blogista kyseiselle ohjausliikkeelle varsinaisen nimenkin… Ensi viikosta eteenpäin voisi taas yrittää tokoilla vähän ahkerammin ja vaikkapa väkertää muutama namijälki likoille, kun joululoma vihdoin alkaa. Ja olisi ihan kiva alkaa taas muistella, että miten kameraa pidetään käsissä… Olenpas mä ollut kevytkenkäinen kaikilla saroilla!

Luojan kiitos tämä kettu on aivan ihmepakkaus. Se ei korvaansakaan lotkauta, vaikkei mitään olla tehty viikkoon. Tai itseasiassa nimenomaan se lotkauttelee vain korviaan, nimittäin muutoin se makaa täysin rentona lattialla tai sängylläni. En olisi koskaan voinut bordercollieta hankkiessani kuvitella, että saan näin muuntautumis- ja sopeutumiskykyisen tyttösen. Se ei siis ole todellakaan osoittanut minkäänlaista turhautumista tekemättömyydestä, vaan ottaa ilon irti 24h pituisista nokosista. Ja toki jokailtaiset Salkkarit vahdataan sylikkäin. Kuten olen jo miljoonaan otteeseen päivitellyt: Mikä ihmeen sylivauva tuosta on oikein tullut?! Pentuna se vihasi sylissä oloa, mutta nykyään en saa televisionkatsomisrauhaa, kun tuo tulee päälle. Siis ihan oikeasti, se syliin tulo ei riitä, vaan Rii länttää puonsa kirjaimellisesti naamalleni. Se kiipeää peruuttaen sylissäni niin, että saan ihailla suloista viuhkahäntää kaulallani ja lämmintä takapuolta poskeani vasten… On nuo kääpiökätyrit vaan hyvin Rillan seurakoiraksi kouluttaneet. Se on niin ihana, että oikein tekisi mieli rutistaa koko koira kasaan.

Postia Kennelliitolta…

…nimittäin Rillan lonkka- ja kyynärlausunnot ovat nyt valmiit! Alunperin B:nä Kennelliittoon lähteneet lonkkakuvat tulivat erittäin rimastuttavaksi yllätykseksi takaisin A/A:na, ja kyynärät pysyivät 0/0:na. Selän ja olathan tiesinkin jo etukäteen, mutta mainittakoon vielä nekin – eli terveet olivat molemmat. Kyllä nyt ei voi kuin hymyillä!

Epävakaata säätä…ja treeniä.

Dodii, tänään olikin sitten ensimmäiset epävirallisen viralliset tokotreenit keskellä päivää naapurin Kikin ja rhodesiankoira Leon kanssa. Sää ei kyllä ollut mitenkään kovin miellyttävä harmaine pilvineen ja sumusateineen, mutta joka ilma on koiranilma! Tänään tokottelu sujui kohtalaisesti. Joissain liikkeissä meni aivan pepulleen, mutta positiivisiakin yllätyksiä tuli. Erityisseikkana yksintreenailuihin verrattuna tosiaan nyt vielä lisäksi pieni häiriötreeni samalla – eikä tuo pientä mulkoilua lukuunottamatta tuntunut juuri haittaavan suuntaan tai toiseen.

Seuruut olivat tämän päivän huonoin juttu. Ennen treenien alkua Rilla löysi kentältä pupunpapanoita, ja siitä lähtien nenä sitten veikin… Seuruu -käsky tarkoitti tänään taas selkeästi lupaa sulkea korvat, joten lopetin yrityksen alkuunsa.

Kiitos kimppatreenien, otettiin ensimmäistä kertaa paikallamakuuta toisen koiran kanssa. Rilla ja Leo makasivat noin kolmen metrin päässä toisistaan, ja malttoivat märästä maasta huolimatta olla lyhyen makuun ajan maassa. Oikeastaan Rilla katseli minua lähinnä naurusuin, joten se siitä hienohelmaisuudesta – jes! Kokeilin myös sivulle palaamista niin ikään ensimmäistä kertaa toistamatta käskyä sivulle siirtyessäni, ja likka pysyi hienosti makuuasennossa. Kuitenkin odotellessani toista koirakkoa valmiiksi, ehti Rilla nousta – mutta heti perään uudella yrityksellä sain vapautettua suoraan maasta ilman ennakointeja.

Luoksetulot sujuivat samalla innolla kuin yleensä, mutta olen vähän huolissani sivulletulon tilanteesta. Näyttää nimittäin enemmän säännöltä kuin poikkeukselta nykyään, että “sivu” tarkoittaa sivulla seisomista. Tämä pitää muistaa ottaa tehokuuriin h e t i !

Lelulla kovasti hetsattuani sain otettua myös liikkeestä maahanmenon ja seisomaan jäämisen. Miikun vinkki käskyjen sanallisen eroavaisuuden lisäksi äänenpainoon/-korkeuteen huomion kiinnittämiseen osoittautui loistavaksi, ja matala “maahan” ja normaaliäänellä käsketty “seiso” olivat todellakin kaksi eri käskyä tänään. Tämä oli siis päivän ehdottomasti positiivisin juttu! Lisäksi Kikin mukaan erityisesti maahanmeno tapahtui juuri käskyhetkellä tippaakaan epäröimättä.

Uutena liikkeenä harjoittelimme tänään kaukokäskyjä ensimmäistä kertaa ulkotreeneihin yhdistettynä. ‘Maahan-istu-maahan-istu’ toimi todella hyvin! Osaisiko joku antaa vinkkiä siihen, mitä väliä kannattaa tämän rinnalle ottaa niin, että sekoittamisen todennäköisyys olisi mahdollisimman pieni? Vai onko se ihan se ja sama missä järjestyksessä näissä edetään?

Tässä raportti tältä päivältä. Ei mitkään parhaat treenit, mutta ihana piristys kesken koulupäivän. Niin kauan kun säät pysyvät tällaisina suht’ leutoina ja lumettomina, tokoilemme viikoittain, mutta emmeköhän me talvisaikaan keskity enemmän tuohon agilityyn – kun siihen kerran maneesivuorotkin on meille suotu. Parin päivän sisällä pitäisi myös tulla viralliset lausunnot Riiriin lonkista ja kyynäristä… Arvatkaa vaan, kuka on jojona siihen saakka?!

Lopuksi vielä muistilista seuraavia treenejä varten:

-katsekontaktia perusasennossa
-todella lyhyitä seuraamisia katsekontaktilla (vaikka sitten imuttamalla!)
-sivulletuloa varmistaen asennon todella istumiseksi

Hevosenp*skaa hymysuulle

Olipas hyvä tuuri – kun eilen harmittelin säätilaa jo valmiiksi, olikin tänään oikein kaunis ilma, sittenkin…juuri sopiva pikkujoulukävelylle! Meitä oli kaikenkaikkiaan 18 koiraa, omasta konkkaronkastamme oli mukana myös Fina Elliksen kanssa. Rilla käyttäytyi koko ajan todella mallikelpoisesti, hihnassa jopa niin hyvin, ettei koskaan ennen olekaan niin kauniisti ja tottelevaisesti kulkenut. Lenkin lopuksi kaksijalkaisten nauttiessa glögiä ja valitessaan koirilleen pikkujoulupussukoita Rilla näytti taas luonteensa ja lölli mahallaan maassa, ihan rentona keskellä hulinaa. Ristus että voi olla tylsää olla tekemättä mitään!

Tapahtuman ollessa ohi jäimme vielä rantaan juoksuttamaan koiria yhdessä Fannyn ja Hannan, ja heillä mukana olleiden japsi Bellan, lapinkoira Pepin, aussie Essan ja kultsu Ninjan kanssa. Eipä kestänyt kauaa, kun Kaisakin meidät pongasi Seda-labbiksensa kanssa ja niinpä meillä oli pian seitsemän koiraa nauttimassa ihanan tulvivasta lätäkkörannasta! Kotiin päästyämme ‘pomppamies’ Rilla vaan nukkui sikeästi oman mamman kainalossa… Oli se kyllä niin hienosti koko ajan että! Vuosi sitten olin samaisella lenkillä sellaisen 12 viikkoisen villahoususankarin kanssa, joka kiljui kaikki lähelletulijat pystyyn ja hyökki kohti jokaista ohiajavaa autoa. Silloin vain mietin, että näinköhän tästä koskaan tulee koiraa, mutta onhan siitä aikas todella rakas oma pieni kettu tullut (: <3

Illalla olikin sitten meidän ihka ensimmäisten treenien vuoro ihan oikeassa agiryhmässä. Kyseisessä ryhmässä meitä onkin vain minä ja Fanny ohjaamassa, molemmilla meillä kaksi koiraa ohjattavana. Minulla tietysti Riiman lisäksi oma pieni mummo-mustiainen. Treenit olivat Esman ratsastuskeskuksen maneesissa, missä Rilla oli viime vuonnakin pari kertaa tutustumassa muihin koiriin. Nyt sitten pääsimmekin jo tositoimiin! Ai niin ja täytyy tähän alkuun heti muistaa sanoa, että likan käytös jatkoi aamuista linjaansa. Termiitti osasi odottaa vuoroaan hienosti maneesin seinässä kiinni ja lienee vihdoin oppinut hyväksymään tosiasian, että agilityä saavat harrastaa muutkin kuin neiti itse!

Ensimmäiseksi otimme vaikeaa käännöshärdelliä, ja rataantutustumisessa mietin, että ollaankohan nyt vähän väärässä paikassa ja vähän vääräntasoisessa ryhmässä… Toisinsanoen unohdin hetkeksi, että minulla oli mukanani Rilla, joka on synnynnäinen lahjakkuus kaikessa – näin vaatimattomasti arvioiden. Ratapiirros löytyikin Dorkajengin blogista ja sen näkee tästä. Meidän ratamme käsitti vain esteet 1-7. Siinähän sitä olikin jo veivaamista, mutta ristus tuo pieni ötö on kyllä aika kelpo agilitaaja. Ykkösesteen paikalla meillä oli rengas, jonka pidin yhä minikorkeudella. Rimat mulla puolestaan oli medikorkeuksilla. Kutsuin Rillaa kakkosen takaa, vedin sen peruuttaen seuraavalle esteelle ja käänsin sen sylikäännöksellä kolmosesteen yli. Neloselle tuli kuljetus ansaesteen ohi, joka toimi helposti vain käden kropan viereen laskemisella ja tiukalla “tässä” -sanalla. Nelosen jälkeen sisäkautta vitoselle, ja tornadolla kutoselle. Seiska menikin ihan iisisti ja siinä se. Saatiin kouluttajaltamme Heidiltä hämmästyneitä tunnustuksia likan käännösten osaamisesta ja siitä, miten “sillä on koko ajan bortsuvauhti päällä”. Onhan sillä.

Tänään kokeiltiin myös ekaa kertaa maxikorkeuksia ja likka veteli niitäkin ihan rutiinilla. Kouluttajan mukaan Riin hyppy on teknisestikin hyvä, mikä on loistavaa kuultavaa, sillä emme ole juurikaan itsehyppytekniikoita harjoitelleet. Seuraavaksi otettiin ‘hyppy-kepit-putki-takaisin->kepit-hyppy’ -rata, jossa kuitenkin likka kieltäytyi hyppäämästä korkeita (alitti) ja laskin rimat takaisin medeiksi. Kepit olivat tytsällä vielä hienosti muistissa ja eritoten sisäänmenot olivat ihan varmat ilman mitään apuja – kummaltakin puolelta! Väärältä puolelta ohjatessani tosin fuskaili siihen malliin, että vaikka kuinka monta kertaa yritin niitä korjata, niin sama toistui vain. Koska Rilla ei ole aiemmin tuolla lailla fuskaillut, veikkaan tämänkertaisen johtuneen noista vanhoista kepeistä, jotka meillä maneesilla on. Niissä kun kepit eivät ole ihan suorassa linjassa, vaan sojottelevat mikä mihinkin. Putken kanssa niin ikään oli ensimmäistä kertaa nähtävillä jarruttelua. Aina ennen sisäänmenoa likka vilkaisi kuin varmistaakseen, että “oliko tämä nyt varmasti se seuraava este?” Parannusehdotukseksi saimme pelkän putken harkkaamisen niin, että koiran tullessa ulos lentää lelu pitkälle. Näin saadaan likkaan vauhtia jo putkessa ja toivon mukaan myös sinne mentäessä. Vaikka eipä tuo koskaan mikään hidas ole…

Lopuksi ehdimme ottaa vielä suoraa “eteen” -käskyllä ja takaaleikkauksia. Molemmissa likka paineli menemään minkä kerkesi ja oli täysin ohjattavissa takaa. Sillä on siis silmät selässä! Erityisesti takaaleikkaus’suora’ tuntui loistavalta suorittaa, kun Rilla vaan meni, minä heiluin perässä, eikä se katsellutkaan taakseen. Ja suoritti esteet juuri niin kuin pitää. Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen! Pikku Raili alkaa olla aika taitava tuossa badi längwitshissä!