Siipirikko lumihirviö

On taas mukamas pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa melkein viikon takaisista agiliitelyistä. Se vaan on niin hankala, kun ne treenit loppuvat vasta kasilta, ettei enää illalla jaksa kirjoittaa – ja melkein se olisi silloin tehtävä, ettei käy näin. Nyt kuitenkin lyhyt yhteenveto.

Meillä oli Fannyn suunnittelema rata, jossa oli jos jonkinlaista solmua ja mutkaa – erittäin hyvää treeniä siis. Päätin tällä kertaa kokeilla suoraan maksikorkeuksilla, mutta alitteluiksihan se meni. Päivän kohokohta oli kuitenkin kyseisen ongelman syyn selviäminen: Heidi arvioi, että kun iloisella (Saran kanssa tarpeellisella) kimitykselläni osoitan Rillalle minne sen pitää mennä, se haluaa mennä sinne niin lujaa, ettei “ehdi” hypätä. Heti tiheän askelluksen ja lärpättämisen jätettyäni Rilla sai aikaa hypätä ja keskittyä – ja hypyt todella onnistuivat. Paikoin meno oli taas todella hienoa. Erityiskiitokset siis Heidille, joka tämän syyn hoksasi! Nyt pitäisi vaan oppia vaihtamaan omaa virettä riippuen ohjattavasta koirasta, sehän se tässä taitaa se vaikein pala ollakin.

Lopuksi vedimme vielä ympyrän muotoisen vauhtiradan hypyillä, jolloin jälleen saatiin kivan monta oikein suoritettua maksihyppyä peräjälkeen. Odotankin jo innolla uuden vuoden jälkeisiä treenejä, että pääsisi taas vahvistamaan noita opittuja juttuja.

Jouluaatto on siis ylihuomenna, ja kotona on kiireistä ja laiskaa aikaa. Kiireistä heti kun vanhemmat tulevat töistä ja laiskaa sen aikaa, kun voimme hetken olla ei-käskynalaisia. Lunta on tullut tolkuttomasti ja itsellä olisi hirmuinen hinku päästä koirien kanssa pitkälle vapaalenkille, mutta epäonneksemme Rilla on saanut taas kolhittua itsensä. Menneellä viikolla kävimme leikkimässä tuossa kotikentällä siskon ja koko lauman kanssa, ja sisääntultuamme huomasin, että Rillan tassu on aivan veressä. Sitä hieman tutkittuani tajusin oikean etutassun “kannusanturan” olevan kokonaan repeytynyt niin, että ylin kerros oli kokonaan irronnut. Tassu oli aivan verinahalla vain, mutta lääkäriin emme ole sitä vielä tähänkään päivään mennessä kiikuttaneet (juuri edellisenä päivänä kävimme Porvoossa Avecissa Saran rokotuksilla…!). Likka antaa niin hirmuisen kiltisti sitä tassua puleerata ja putsata, ja päivittäisellä putsauksella ja uudelleensidonnalla se onkin alkanut jo parantua vähäsen. Antura märkii jonkin verran, muttei näytä kuitenkaan pahemmin tulehtuneelta. Ihmettelen vain minne ihmeeseen ne nahkarepaleet ovat jääneet, kun eihän kyseinen osa käpälää edes osu maahan tavallisessa liikkeessä! Symppislikka on kuitenkin niin sopeva tötsänsä kanssa, ettei tuo ole ainakaan neitiä itseä yhtään haitannut. Ulkoa kun tullaan sisään, niin Rilla oikein syöksyy päinensä tötteröön, joten mikäs siinä. Varovaiset vilkutukset kaikille joulupukin odottajille!