Kuume on nousussa…

…ja ensimmäistä kertaa neljään vuoteen en puhu koirakuumeesta, vaan sen alalajista. Mulla on kauhean korkea tokokuume! Viime yönä näin unta, että osallistuin Rillan kanssa jo agilitykilpailuihin ja niiden jälkeen hetken mielijohteesta vielä ensimmäiseen tokokokeeseen. Unessa tiesin, ettemme osaisi mitään, mutta ajattelin, että olisi mukava mennä kokeilemaan ja saada se elämäni ensimmäinen tokokoe pois alta. Noh, tänään päivällä löysin itseni sitten selailemasta tokon sääntökirjaa ja alokasluokan liikkeiden kertoimia ja pisteitä. Onhan tämä nyt jo aika huolestuttavaa.

Itse olen sairastellut koko alkuloman, joten treenailut ovat jääneet vähemmälle. Ainoa, mitä ollaan tehty, on hihnattomat metsälenkit harjulla, joissa koirat ovat saaneet kahlailla polviin asti yltävässä lumihangessa. Joulunpyhät niin ikään loikoiltiin kotona ja syötiin luita (koirien toimesta siis!).

Tänään, kun elämä alkaa vihdoinkin voittaa, kokeiltiin taas tokoilua – tällä kertaa namipalkalla. Rilla oli tosi hillitty, mutta innokas ja suoritti annetut tehtävät mallikkaasti. Lelun myötä tuleva sähläys oli kokonaan poissa, ja tuntui, että saimme jotakin aikaan. Erityismaininnan ansaitsevat jäävät liikkeet, joissa seisomaan- ja makaamaanjääminen toimivat peräkkäin treenattuinakin molemmat ensimmäisellä käskyllä! :D Tuhannet kiitokset Miikulle, joka vinkkasi äänensävyeron apukeinoksi – se todella on tepsinyt! Vierelle tultaessa likka meinaa vielä nousta maasta, johon koitetaan nyt kiinnittää huomiota. Muuten kaikki meni todella hienosti!

Rustailin tässä myös minulle ja Rillalle vähän tavoitteita ensi vuodelle…

Agility:
-estevarmuus, varmat kontaktit.
-möllikisojen starttaus, mahd. loppuvuodesta virallisten starttaus.
-pelataan koiran kanssa yhteen hiileen, vuorovaikutus radalla.
Toko:
-möllitokokokeeseen osallistuminen
-viralliseen tokokokeeseen osallistuminen, vähintään yksi ykköstulos (TK1?!)
-satunnaisesti ylempien luokkien liikkeiden treenausta
-viikoittainen treenaus ryhmässä + joku extrakoulutus
Näyttelyt:
-ERI, luokkasijoitus, PN -sijoitus?!
-toiset handlerit vievät niin kauan kuin mahdollista
-minä harjoittelen handlausta mätsäreissä
Rallytoko:
-ainakin yhdet kisat ja yksi sijoitus

Siinäpä noita kerrakseen, saapa nähdä pääsemmekö edes puoliväliin noita! ;)

2 vastausta kohteelle “Kuume on nousussa…”

  1. Sirkku sanoo:

    Hyvältä kuulostaa teidän tavoitteet! Se on kyllä menoa sitten, kun tokokärpänen puraisee.

    Miksi muuten et itse esitä Rillaa? :)

  2. Bea sanoo:

    Heh, tuli hieman traumoja edellisestä kerrasta, jolloin koira paitsi pelkäsi tuomaria myös karkasi kehässä… Lisäksi en koe osaavani esittää Rillaa edukseen, joten niin kauan kuin mahdollista, yritän saada jonkun taitavamman ja itsevarmemman handlerin hihnan yläpäähän… ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.