Kissapotin suurhalli

Melkoisia pakkasia on pidellyt. Ja tottakai heti, kun sitä itse tervehtyy. Tänään ja eilen koirat ovat viihtyneet soffan uumenissa, pihaa edemmäs ei yksikään ole innostunut lähtemään. Heti kun tarpeet on saatu tehtyä, kaikki kolme alkavat sukkuloitumaan yrittäen seisoa ilman jalkoja. Pikkuiset tassut eivät ilmeisesti olekaan niin lämpöiset, kuin olen tähän asti erehtynyt luulemaan.

Paukkuvien pakkasten vuoksi myös treenit oli peruttava tältä päivältä, mikä vähän harmittaa, sillä voipi olla, että ensi kerralla olemme treenipäivänä cavalierien kanssa kilpailemassa. Saapa nähdä sitten lähempänä. Koska treenihinku on kuitenkin kova, äkkäsin yhtäkkiä näin kymmenen vuoden asumisen jälkeen, että tässä talossahan on lämmin kellari/autotalli. Entä sitten? -Siellähän on lämmintä treenitilaa! Puolen tunnin sisällä älynväläyksestä olimmekin jo kellarissa luomassa toimintasuunnitelmaa. Paljon ei tarvinnut miettiä, kun pyörät oli jo kiikutettu syrjään keskilattialta, ja niiden tilalle oli tullut vanha tuttu kontaktilankku ja ikivanha muuttolaatikko, jonka päälle lankun toisen pään nostin. Sain raivattua lankun alapäähän parin metrin verran tilaa ottaa vauhtia, ja näinpä saimme vedetyksi paitsi tavalliset kontaktitreenit, myös ylösmenolla puomille irtoamista takaaleikaten. Aika mahtavaa!

Likalla näytti olevan vielä hyvin mielessä tuo “paina” -käsky, tällä kertaa kiinnitin myös enemmän huomiota oikeaan pysähtymispaikkaan. Aamupäivällä nimittäin katselin kesällä otettua kontaktivideota, mikä sai minut ärsyyntymään. Käskin koiraa aivan liian aikaisin, se jäi liian ylös ja sitä paitsi alkoi jarruttaa jo alastulon yläpäässä… Tämän iltaiset varmistelut antoivat kuitenkin toivoa kontaktienkin suhteen. Kunpa vain ei olisi talvi, että voisi ihan oikeasti keskittyä niihin – osana rataa! Tuolla maneesillakin kun on vain tuo puomi, eikä sitä olla tähän mennessä vielä päästy kokeilemaan kesän jälkeen.

Ai niin, taisin joulun jälkeen unohtaa kertoa täällä myös ehdottomasti yllättävimmästä ja parhaasta joululahjastani ikinä (saadusta siis): ikioma pappani oli nikkaroinut minulle kolme valkoista, kaikki korkeudet omaavaa hyppyestettä! Eikä siinä vielä kaikki, mutta ne ovat myös kokoontaitettavia (poikittain olevan siivekkeen tuen saa käännettyä siivekkeen kanssa yhdensuuntaiseksi, jolloin este menee älyttömän pieneen tilaan)! Kevättä odotellessa… Mielessä kävi jo ostaa siskon luokan myymiä ulkotulia ja alkaa niiden avulla sulattaa pihaa, mutta se varmaan hivelee jo hieman epätoivoisuuden rajoja…